4.1.2015

BALI, PART 2

Part 2 begins! Tässä on ollut mukavasti aikaa kirjoitella kun heräilin seitsemän aikaan... viikonloppuna! No oonpahan ainakin koulurytmissä jo nyt.

DSC_0442 DSC_0471 DSC_0480 DSC_0492

Nämä kuvat on Turtle Islandilta. Saarella pidetään jättiläiskilpikonnia hoidossa ja päästetään sitten vapauteen. Se toimi kyllä samalla pienenä eläintarhana! Siellä oli pöllöjä, lintuja, lepakoita, apinoita, pyton ja liskoja. Oon tosi eläinrakas ja mun teki pahaa katsella niiden oloja, koska ne oli laitettu tosi pieniin häkkeihin, ettei pöllöt tai haukat päässeet edes lentämään tai apinat liikkumaan kunnolla, just kun niitä oli nähty vapaina pomppimassa puusta toiseen. Tein myös tuttavuutta lepakoiden kanssa, tajusin vasta nyt, että nehän on oikeesti tosi lutuisia! Lepakoita oli myös muuten joka paikassa iltaisin lentelemässä.

DSC_0524

Toinen temppelikierros! Uluwatu Temple on tosi tunnettu Balilla, ja sieltä oli huikeet näkymät alas. Kuvassa yleisö on just katsomassa balilaista tanssiesitystä, minne me ei mahduttu mukaan. Vähän eri meininki kuin meillä täällä kirkoissa, haha.

DSC_0582

Kutalla ranta oli tosi likainen ja lähdettiin metsästämään niitä kuuluisia hienoja rantoja. Paikalliset puhuu tosi huonosti englantia, joten vihjeistä huolimatta meidät tuotiin toiselle turistirannalle täynnä lapsia. Käveltiin eteenpäin ja tultiin hotellialueiden rannoille, joihin sit salaa jäätiin, hehe! Kerettiin maata about 10 minuuttia kunnes taivas repesi ihan järkyttävään kaatosateeseen ja tiet rupesi tulvimaan.

Bali 2014-20152 DSC_0633 Bali 2014-20153

Matkan rankin kokemus - reissu Gitgitin vesiputouksille. Jouduttiin jo kerran perumaan tämä, koska mulle tuli edellisenä iltana varmaan ruokamyrkytys... Koska, noh, mitä olisi Aasian reissu ilman vatsatautia? :-D Aamulla olo oli ryytynyt mutta paha olo oli tiessään, joten lähdettiin kuitenkin. Vesiputoukset oli neljän tunnin ajomatkan päässä, mutta odotus palkittiin. Alue oli huikeen iso, vesiputouksia oli kolme ja meteli oli kova. Paikalliset hyppivät veteen ja pitivät hauskaa, Leo ja äitikin kävivät uimassa tuossa viileessä vedessä. Tossa yhdessä kuvassa näkyy taas tommoinen urhilahjapaikka, jotka oli aina kiedottu kankaaseen ja jotkut suojattu päivänvarjolla. Syynä on se, että eihän ihmisiäkään jätetä aurinkoon ilman mitään suojaa. Niistä pidettiin hyvää huolta.

DSC_0712

Monella ihmisellä oli lemmikkinään lehmiä ja vielä useemmalla kanoja. Ne loikki vapaina pihoilla ja tienvierustoilla ja kukkokiekuuta sai kuulla monta kertaa päivässä. Ihania värejä! Jos vehreyttä etsii, niin Bali on oikea paikka, joka paikassa on vihreää ja kauniita kasveja.

IMG_5210 seawalker

Uudenvuodenaattona lähdettiin Nusa Dualle kokeilemaan seawalkeria! Se oli niiiin hullua, suosittelen ehdottomasti kokeilemaan, once in a lifetime! Mentiin veneellä pitemmälle merelle, josta me saatiin kypärät päähän ja laskeuduttiin tikapuita alas merenpohjaan asti. Pää ei kastunut ollenkaan, vaikka kypärän alaosa ei ollutkaan mitenkään tiivis. Ilma pysyy sisällä, kunhan kypärä pysyy suorassa. Saatiin samalla happea letkusta ja hengitys sujui normaalisti. Veden alla on vaan hirveä paine, että tikapuut piti laskeutua superhitaasti ja naksautella korvia auki myös pohjalla ollessa varmaan viiden sekunnin välein. Ostettiin kalanruokaa, jota sitten puristeltiin veteen ja kalat hyökkäsi kimppuun. Mulla on tossa tokassa kuvassa merimakkara kädessä, hyi, se oli ällö :-D Liikkuminen oli myös suht hankalaa, koska onhan vedessä raskas kävellä ja merivirtoja oli hieman. Ohjaajat veti meitä semmoisella rautatangolla eteenpäin ja joihinkin kohtiin oltiin tuotu kaiteet. Merenpohjassa oltiin 20 minuuttia.

DSC_0728 DSC_0731 DSC_0742

Uudenvuodenaaton ilta! Käytiin yhdessä syömässä ja jatkettiin siitä Kutan rannalle ravintolaan. Ihan rantaan ei uskallettu mennä, koska se on tosi vaarallista täällä, kun sadat ihmiset kännipäissään lähettelee raketteja ilman minkäänlaisia lupia. Tässä ravintolassa vuoden vaihtuminen julistettiin varmaan kuus minuuttia aikaisemmin, wat? :-D No, kun se sit oikeesti vaihtui, oli tosi upeet ilotulitukset ja siitä lähdettiinkin kävelemään jo villalle päin. Jengiä valui rannalta niin paljon, että tiet oli ihan tukossa ja meno rupes muistuttamaan Weekendin festarijonoa.

Meidän reissu saa vieläkin jatkoa, part 3 on tulossa ja luvassa kännykällä otetut kuvat! Baiiii :-)

4 kommenttia:

  1. Mäki oon aina kuvitellu, et Bali on tosi rauhallinen ja siel on pelkästään vitivalkosii rantoi :-D Voisitko suositella Balia? Mikä siel oli hyvin ja mikä huonosti? Kumpi on sun mielestä parempi, Bali vai Thaimaa? :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sama täällä! :D no siis, jokainen reissuhan avaa silmiä ja maailmankatsomusta, et siinä mielessä tietysti suosittelen et kävis balilla. mun on vähän paha sanoo kuitenkaan koko balista mitään, koska mehän oltiin koko loma tuolla turistikeskittymässä... kyl mä uskon et sieltä niitä hiljasiikin paikkoja löytyy, jostainhan ne unelmakuvat on repästy :D hyvää balissa oli ystävälliset ihmiset, tuntemattomatkin hymyilee aidosti ilman mitään rajotuksia, toisin ku täällä suomessa. jos osaa surffata ni bali on ihan paras paikka siihen, rannat on siihen sopivia ja surffikauppoja & surffiravintoloita ja semmosia löytyy joka nurkasta. huonoo oli nimenomaan jätehuolto ja liikenne, joka paikassa oli liikenneruuhka 24/7, et kahden kilsan matkaankin saattoi helposti mennä puol tuntia. mekkala oli myöskin sen mukainen xd thaimaa on mun mielestä enemmän lähellä sydäntä, rannat ja ruoka on sielä parempaa. kuitenkin balilla luonto oli tosi kaunista, kun lähti keskustasta vähän kauemmas :)

      Poista
    2. lisään vielä et jos on suunnitellut käyvänsä balilla, ni viikko tai vajaa riittää aivan mainiosti ja toisen viikon voi viettää vaikka gilillä tai lombok islandilla, jotka on suht lähellä, mutta kuulemma vähän rauhallisempia :) plus toi paha trafiikki ja muut oli nyt siis varmasti pahimmillaan koko vuodesta, koska turistien lisäks indonesialaisilla oli lomaa ja bali on suosittu kohde niittenkin keskuudessa.

      Poista
  2. Okei, kiitos paljon vastauksesta :-)

    VastaaPoista