3.1.2015

BALI, PART 1

Piiiitkästä aikaa moikat! Oon palannut Balilta ruskeana, mutten niinkään ruttuisena. Lentokone laskeutui tänään yhden aikoihin, ja mulla on ihan kamala jetlag meneillään. Balilla kello on kuusi tuntia Suomea edellä, joten arvatkaa, väsyttääkö mua tähän aikaan? Pakko sinnitellä hereillä, että pääsen Suomen rytmiin takaisin. Lento oli pitkä ja puuduttava, kolme välilaskua ja koko reissuaika yhteensä n. 30 tuntia. Eli kyllä juu, vähän on ryytynyt olo :-D

Oltiin perheen kanssa eka viikko Kutalla, joka on tunnettu paikka surffaamisesta ja bilettämisestä... Ja sitähän se olikin, ei vaan meidän osalta! Siitä voin kertoa kohta. Toka viikko oltiin Kutan vieressä Seminyakissa, jossa oli hieman hiljaisempaa ja rauhallisempaa. Balilla oli just nyt sadekausi, että lähes joka päivä satoi ja/tai ukkosti, mutta yleensä yöllä. Kyllä tän reissun aikana kerettiin monta sadepäivääkin viettää, valitettavasti. Mulla ois ihan kamalasti kerrottavaa teille, tulee varmaan sikana tekstiä, mutta kun en malta jättää mitään kertomatta! Kerron teille nyt kuitenkin mun reissusta tässä kuvien yhteydessä, jotka on muuten oikeassa aikajärjestyksessäkin - here you go!

DSC_0039

Jouduttiin kulkea taksilla joka paikkaan, se ei kuitenkaan maksa siellä lähes mitään. Meidän villa oli Kutan keskustassa, mutta vähän syrjäisemmässä paikassa, ettei ihan helposti kävellen lähdetty mihinkään. Harvoissa, "oikeissa" takseissa oli mittarit, mutta yleensä hinnasta neuvoteltiin tinkimällä. Tääkään auto ei ollut virallinen taksi. Jokainen ihminen, siis oikeesti aivan jokainen, on tarvittaessa taksikuski, surffiopettaja, matkaopas, lähetti... Ne tekee ihan mitä vaan rahasta, just ask :-D

DSC_0005

Tässä on meidän villa, tai oikeestaan sen ovi - se ainoa :-D Ne villat oli suunniteltu ehkäpä enemmänkin pariskunnille, koska niissä ei ollut ulko-ovia ollenkaan, yöksi piti vetää vain verhot eteen. Seinätkin oli vaan lasia. Sisällä oli yksi makkari ja valtava olkkari/keittiösali, jopa vessa ja suihku oli samaa tilaa makkarin kanssa. Meidän piti pysyä täällä kaksi viikkoa, mutta jouduttiin hirveän säädön kautta vaihtaa majoitusta, syynä australialaiset... Balia pidetään aussien Kanariansaarina, joten niitä tuli ovista ja ikkunoista, nimenomaan surffaamaan ja juhlimaan. Siispä ne piti aamusta iltaan bileitä, siis oikeesti, musiikkia alettiin soittamaan jo yhdeksältä aamulla ja jouduin sitten heräilemään yöllä viiden aikaan niiden metelöintiin. No niin, kun ei oo sitä ovea, mikä eristäisi mitään ääniä. Onneks saatiin vaihdettua paikkaa reilu puolessavälissä lomaa.

DSC_0059

Ruoka oli Balilla hyvää, muttei mitenkään erikoista. Ei se eroa hirveen paljoa muista aasialaisista ruuista, mutta pidän silti thaikku- ja vietnamilaissafkaa parempana. Siellä kuitenkin käytetään eri mausteita ja kokataan eri tavalla. Kevätkääryleitä tuli kyllä nautittua ihan kiitettävästi! Mä luulen, että oon saanut muutenkin ton reissun aikana mun koko vuoden rasvavarastot täyteen, kun hirveesti tarjoiltiin uppopaistettuja kanoja ja katkarapuja ja muita semmoisia.

DSC_0078 DSC_0082

Tarviiko sanoa muuta - auringonlaskut oli upeita. Tavattiin tällä rannalla äitin tuttu Anni, joka on kiertelemässä maapalloa. Käytiin yhdessä syömässä ja oltiin yhdessä myös jouluaattona, mutta mukaan liittyi myös suomalainen maailmanmatkaaja Jukka, johon Anni on sit törmännyt oman reissunsa aikana. Joulupöydässä ei seurasta huolimatta ollut lanttulaatikkoa ja kinkkua :-D

DSC_0122

Mulla oli ihan erilainen kuva Balista, ennen kuin pääsin paikan päälle. Kuvittelin valkoista hiekkaa, täydellistä rauhaa ja aaltojen kohinaa. No, Kutahan on se meluisin kaikista, mutta se oli myös likainen, ahdas ja täynnä basaareja. En näköjään ollut sivistänyt itteeni tarpeeksi ennen reissua! Tää katu oli kylläkin erityisen kauhea, kun jokaisesta suunnasta revittiin, että osta osta osta. Jos vähänkin vilkuili sivulle, seuraavalta 20m alueelta kaikki tökkii ja tarjoaa vastaavaa vaatetta, mihin vahingossa mun silmät osui. Ratkaisin loppupuolella ongelman pistämällä aurinkolasit päähän ja juoksemalla ulos :-D

DSC_0123

Indonesiassa hallitseva uskonto on islam, mutta Balilla valtaosa on hinduja, ja se kyllä näkyi! Näitä uhrilahjoja oli ihan joka paikassa muutaman metrin välein sekä sisällä että ulkona. Jos ne oli laitettu maahan, niiden kuului karkottaa pahoja henkiä. Keskitasolla ne oli kunnioitus esi-isille ja korkealle laitettuna uhrauksia jumalille. Noihin lehdistä tehtyihin kupposiin laitettiin kasvien lisäksi tupakkaa, rahaa, keksejä, karkkia, jopa rikkinäisen leluautonkin bongasin!

DSC_0135

Laiskan paratiisi! Sä voit oikeesti istua rantatuolille puoleksi tunniksi ja saat siinä samalla mani- ja pedikyyrin, hennatatuoinnin, hieronnan, ruokaa, juomaa, vaatteita, meikkejä, elektroniikkaa, matkamuistoja... Kaupustelijoita oli ihan joka lähtöön ja me Leon kanssa naureskeltiin, että niitä tuli hitaasti tuijottaen jatkuvasti eri suunnista, ihan kuin joku zombie attack :-D Joskus ne oli jopa jonottamassa vuoroaan, jotta pääsisi kertomaan myyntipuheensa, vaikka me aina hätisteltiin ne pois niin pian kuin mahdollista. Tuoreita hedelmiä ja kevätkääryleitä mä kyllä ostin.

DSC_0180 Bali 2014-2015 DSC_0251
DSC_0253
DSC_0300

Yks päivä maksettiin taksikuskille 50 dollaria, eli n. 40 euroa siitä, että se kuskasi meitä koko päivän ympäri Balin saarta. (Niin siis, Balilla käy sekä rupiat että USA:n dollarit, muttei monet paikat halua kuitenkaan vastaanottaa dollareita ellei ole pakko.) Käytiin Ubudin kylässä, joka on tunnettu käsitöistä. Päästiin seuraamaan korujen tekoa, puun kaivertamista ja maalauksia oli joka paikassa. Ostettiin mun huoneeseen semmoinen puolen metrin kokoinen puinen kultainen Buddhan pää paikan päältä, ja se roikkuu just tossa mun tietokoneen yläpuolella.

DSC_0340

Apinoita eli vapaana metsissä, ne on niiiin söpöjä! Käytiin erikseen semmoisessa apinapuistossa, mikä ei oo mitenkään rajattu, ettei apinat sieltä pääsisi pois, mutta siellä ne kuitenkin pysyi. Niitä oli varmaan satoja ja piti pitää repusta kiinni, koska ne on tosi uteliaita :-D Yks meinas hypätä mun reppuun kiinni kädet ojossa, mut säikähdin niin paljon, että lähin juoksemaan ja se jäi rannalle ruikuttamaan, haa!

Bali 2014-20151

Samalla reissulla käytiin yhdessä temppelissä, mitä on muuten Balilla yli 2000 kappaletta, miettikää! Puettiin tommoiset hameet päälle, mikskä niitä ikinä kutsutaankaan, ja meidän taksikuski-matkaopas-jne esitteli meille paikan. Tuolla temppelialueet on isoja rajattuja alueita, joiden sisällä on sitten paljon katoksia rukoilemista ja tilaisuuksia varten, patsaita ja uhrauspaikkoja. Just kun tultiin sisään, yhden katoksen alla oli meneillään kukkotappelu... Ne on laittomia Balilla, mutta niitä silti pidetään siellä joka päivä tiettyyn kellonaikaan. Mitä järkeä? Jos joku ei tiedä, mitä se on, niin kukkojen aggressioita nostetaan, ne päästetään vapaaksi ja ne tappelee niin kauan, kunnes toinen kuolee. Ihan kamalaa.

Tokassa kuvassa ollaan vähän pirteemmissä tunnelmissa! Oltiin veneellä menossa Turtle Islandille, jossa oli järjettömän kokoisia jättiläiskilpikonnia ja muita eläimiä. Jatkan seuraavan postauksen siitä, probably jo huomenna. Kello tulee kohta yhdeksän mut mun on nyt päästävä nukkumaan, matkalaukkuakaan en oo kerennyt purkamaan, kun innostuin näistä kuvista niin paljon :-D Heiii hyvää yötä rakkaat ja jutellaan huomenna lisää! 

- Sissi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti